No en kans tiiä...

Mä tajusin tossa äsken hukanneeni unirytmini. Oikeestaan se on ollu hukassa jo jonkun aikaa. Kello on varttia vailla kolme, ja sen sijaan, et mä olisin nukkumassa, mä istun koneella. Pitkä loma ja rutiinien puute turruttaa ihmisen. Mä tajuan itse ongelmani, joka on siis se, että mä en vaan osaa mennä nukkumaan ajoissa, mutta sit taas en saa nukuttua pitkään, mikä johtaa siihen että nukun muutaman tunnin yöunia.

Tällä hetkellä en voi asialle tehdä mitään, koska mua ei vaan yksinkertaisesti väsytä. Tai sit mua väsyttää, mutta käyn ylikierroksilla ja oon menny sen isomman väsymyksen yli. Ei tää kauheen terveellistä ainakaan oo. Mä valvon niin paljon että tunnun olevan vähän sekasin. Kun mulla ei oo koulua, mulla ei oo kiire, enkä mä oo aina selvillä edes siitä, että mikä viikonpäivä on. Ajantaju häviää kokonaan.

Senkin takia mun olis syytä olla nukkumassa tähän aikaan, koska kaikki muutkin on. Kerrankin sellanen tilanne, missä voi perustella 'koska kaikki muutki...', eikö oo hienoa? No emmä kyllä tiedä, mitä hienoa siinä on... Koska mun pienen pienet aivot on tottunu tähän vääränlaiseen unirytmiin, tekemisenpuute ei väsytä mua, vaan se väsymys iskee sillon, kun olis tekemistä. Paska säkä.

Ja nyt kun mä avaudun ja puhun ja kaikkee, musta tuntuu, että mä oon kattonu liikaa Pasilaa. Se ny vaan sattuu olemaan hel-ve-tin hieno sarja, ja todellisuudessa Pöysti on aika saatanan fiksu. Tai ehkä se fiksu ihminen onkin Pasilan käsikirjoittaja? Nyt, tähän väliin googlaan, että kuka sitä käsikirjottaa. Kyllä, se piti ilmottaa. Atte Järvinen. Okei, rispektit sille, todellakin.

Ehkä se väsymys johtaa siihenkin, että mun ajatus harhailee, enkä pysty keskittyyn? Äskenkin päädyin ihan muutaman kappaleen kautta unirytmistäni Pasilaan, ja sen luojaan, Atte Järviseen. Hohhoh. Ja ajantajunhukkaamiseen liittyy se, että luulin kirjottaneeni tätä tekstiä kaks minuuttia, mutta aikaa onkin menny todellisuudessa kymmenen minuuttia. Siis KYMMENEN FUCKIN MINUUTTIA.

Kaiken tän jälkeen mä voin kertoa tiedostavani, että ketään ei kinosta. Ja senkin voin kertoa aivan puhtaasti, että mä en ole humalassa. Mä olen selvinpäin. Ainakin toistaiseksi. Mulla on mahdollisuus ja aikaa juoda, mutta mä en käytä aikaani siihen, vaan johonkin turhaan blogikirjotukseen. Mulla on pieni tunne, että joku jaksaa lukee tän. Tai sit se on vaan harhakuvitelmaa...

Enkä mä tähän lopettanu. Mä jäin vielä miettiin sitä, että mitä jos mä en saa unirytmiäni korjattua ens viikon aikana, ennen kun koulut alkaa? Ainiin, enhän mä muutenkaan saa nukuttua kunnolla... Enkä saa aikaseks mentyä mihinkään kuraattoreille tai mihinkään. Aika säälittävää... Siinä on vaan se kynnys. Tai oikeestaan askelmia, joista oon yhden ottanu sillä, et oon avautunu ystäville. Ja toisen sillä, et tiedostan tarvitsevani apua. Tarviin vaan jonkun muun kertomaan, että oonko mä oikeesti niin mielenvikainen, kun mä luulen. Jonkun sellasen asiantuntijan.

Nyt tuli avauduttua, mutta ainakin helpotti. Varsinkin kun sen teki ns. 'kasvottomasti'. Silti vähän mietityttää, onko säälittävää kirjottaa tällanen blogiin? Vai onks se rohkeeta? Sekin jakaa mielipiteitä. Lohduttavinta on se, et mua alkaa pikkuhiljaa väsyttää, kun mä kirjotan tätä. Josko sitä vaikka melkein sais unenpäästä kiinni kohta.

Tai sit ei, mulla on nälkä. Ristus, mikä oravanpyörä... Adíos!